PYÖRIÄISEN TARKKAILIJA-esitys liittyy sumeasti tositapahtumiin, 2000-luvun alun Suomessa. Tuolloin EU:n määräyksestä kalastusaluksille asetettiin tarkkailijoita tähyämään kalastajien
sivusaaliita. Suomi allekirjoitti ASCOBANS-sopimuksen (Agree-
ment on Conservation of Small Cetaceans in Baltic Sea and in North Sea), jolla oli tarkoitus suojella Itämeren ja Pohjanmeren pahamaineisia pikkuvalaita, kuten pyöriäisiä.
Esityksessä pyöriäisen tarkkailijat odottavat tuiki harvinaista eläinlajia, pyöriäistä ilmestyväksi pohjoisen Itämeren syvyyksistä.
Pyöriäisentarkkailu- aihe on esityksessä tulkittu aiheesta vapaasti inspiroituen. Palloa heitellään pyöriäisten tapaan ilmassa, esittävän taiteen eri ilmaisukeinojen kesken. Esitys edustaa assosiaatioteatteria, joka inspiroituu siitä mitä ympärillä tapahtuu, kuten muukalaisuudesta ja luonnonsuojelusta nykypäivän Suomessa.
Pyöriäisentarkkailijassa ylevä ja mauton, paatos ja ironia ovat olemassa yhtä aikaa. Todellisuus on moninäkökulmainen. Taustalta kajastaa etäinen tapahtumakulku pyöriäistarkkaamossa, missä ainoat äänet ovat koneiden surina - ja pyöriäistutkan kolkko ääni.
Esityksen ovat tuottaneet Näätimö kollektiivi ja Teatteri Vastavoima. Esityksen on ohjannut sekä esitystekstin kirjoittanut Laura Häkkinen. Esiintyjinä toimivat: Pasi Hakkio, Mari Sippola ja Tomi Välimaa. Pyöriäisen tarkkailija sai ensi-iltansa 22.4.2010 Jyväskylässä.
Tiedustelut numerosta: 040-4180924/Mari Huhtamäki.
http://naatimo.blogspot.com
Esitys jatkaa vierailujaan Turun TEHDAS Teatterissa tammikuussa 2011.
maanantai 25. lokakuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti